Avasimme sanalliset arkkumme viime viikolla ja puhdistimme ilmaa parisuhteemme saralla. Voin vilpittömästi sanoa sen tehneen meille erittäin hyvää. Yhtäkkiä huomaan meidän todella viettävän taas aikaa yhdessä ja nauttivan toisistamme - minne se näin nopeasti olikaan jäänyt, sitä en tiedä. Mutta sinne jonnekin se ei enää jää. Meillä on jotain oikeasti hienoa ja vahvaa. <3

Viime yönä pelleilimme ja nauroimme toisillemme ennen nukkumaanmenoa. Otin leikisti nokkiini jostain ja alahuuli väpättäen käskin miehen etsiä sitten paremman.

Se vetikin mut ihan lähelleen, rutisti ja sanoi, ettei se mitään ole etsimässä, kun mua parempaa ei mistään löydä <3

Mun on niin hirmu hyvä olla!!!

Tänään soi Michael Buble ja fiilis on hyvä. Koira makaa takkuisena ja hieman tomuisena kippuralla vieressäni, en tarvitse kipulääkkeitä ja voin kävellä sen kanssa metsässä nauttien. Torstaina vuorossa vesikävely siskon kanssa Stadikalla.

Olen siis saanut vastikään lääkäriltä diagnoosin, jonka mukaan välilevyni on repeytynyt ja pullistuma painaa hermoa. Koko vuosihan tämän kanssa on sairasteltu, mutta koko kevään fysioterapiasta huolimatta olen edelleen huonossa kunnossa. Nyt on annettu sitten pari kk armon aikaa, jonka aikana minun tulisi parantua - jos ei, niin leikkausta harkitaan. Sitä en todellakaan tahdo! Haluan aloittaa opinnot ja pärjätä niissä heti, enkä vuoden päästä oltuani koko vuoden leikkauspöydän jäljiltä sairaslomalla TAI ilman leikkausta kipeänä. Nyt siis kuntoutusta kovasti. Varovasti.

Miehen isä pyysi eilen koiran seurakseen mökille. Huomenna, kunhan hauva on päässyt parturista, se lähtee loppuviikoksi mökkeilemään. Se onkin ihan ok, vaikka ikävä tuleekin, sillä tällä viikolla on jos minkälaista menoa; on penaalinostoreissua ystävän kanssa  :), työhaastattelua ja vesikävelyä jne. Kyläilyjäkin olisi tiedossa pari keikkaa. Koti vaan tuntuu niin kovin yksinäiseltä ja tyhjältä ilman koiraa.. Varsinkin, kun mies viilettää ystävineen milloin kurapyöräilemässä, milloin sulkkistelen tai pelaten korista.

No, ehkä minäkin otan nyt tavoitteeksi käydä vedessä muutaman kerran viikossa ja pitkillä kävelylenkeillä metsässä! Ja tapaan taas myös ystäviäni. Se on hyvä diili, minusta ainakin, ja tekee minullekin hyvää.

Nyt koira hereille sohvannurkasta ja metsään. Mies palaa omilta poluiltaan luultavasti vasta myöhemmin illalla, joten ruoallakaan ei ole kiire. Seesteinen olo kyllä tosiaan. Jos jotain muutakin, niin aikamoisen rakastunutkin vielä.. Katsoin Satuhäät tänään telkkarista ja itkin silmät päästäni. Luonnollisestikaan mies ei todellakaan ymmärrä moista tunteilua, joten jätin kertomatta ohjelman aikaansaamasta kyyneltulvasta.

Ehkä se riittää, että ollaan tässä - ei tarvitse kuorruttaa ja koristellakaan. Vaikka pakko lainata, tulisieluisen pariskunnan toisena osapuolena eilisen hömppäleffan kohtalokasta toteamusta; "Riitelen mielummin kanssasi, kuin rakastelisin jonkun muun kanssa."

Niinpä niin. Ja sitten minä katson peiliin, ja yritän olla ärsyyntymättä kaikesta, tai ainakin olla näyttämättä sitä kaikille ;)

Isäni jäi taas yksin. Olen pahoillani hänen puolestaan ja huolissani. Mies, joka väittää olevansa erakko, rakastuu kerta toisensa jälkeen mitä epäonnisimmin. Jos ei ikä, niin toinen mies, lapset tai suku sotke kuvioita.

Tai viina, työnarkomania ja suhteen ulkopuoliset huvitukset. Mutta ei mennä äitiini nyt...

Tänään paukahti lasiin 8kk yhteistä taivalta miehen kanssa. Parisuhteen aallokossa olemme selvinneet jos minkälaisesta kädenväännöstä ja silti emme vielä mistään. Kaikki on vasta edessäpäin. Nyt pelataan vielä suhteellisen pienillä panoksilla, vaikka sitä ei tahtoisi myöntääkään. Rakastan enemmän kuin mitään, tiedän löytäneeni sen oikean ja palvon silmilläni päivästä toiseen tuota jumalaisen ihanaa olentoa - mutta vielä ollaan alussa.

Vaikka perin parisuhteutunut minä olen nytkin.

Parisuhteutumiseni on siinä vaiheessa, että mietin kuinka voisin kehittää itseäni. Pelkään nimittäin noin joka toinen päivä häviäväni kilpailussa melkein jokaiselle vastaantulevalle naiselle. Olen suhteettoman varma menettäväni miehen naapurintytölle, kioskinsedän vaimolle tai leirintäalueen vartijalle pelkästään koska "olen läski" tai "ruokani on pahaa".

Tästä syystä mm. toimin erittäin naismaisesti ja epäloogisesti. Leikin olevani laihiksella (syön salaa) ja samaan aikaan leivon voisilmäpullia pitääkseni kullan tyytyväisenä. Olen löytänyt itsestäni myös äärimmäisen seksuaalisen puoleni, jonka valloillepäästettyäni saatan katua tovin, sillä kuulemani mukaan muiden tyttöystävät eivät lähettele tuhmia tekstiviestejä kesken työpäivän.

Tästäkin sain hyvän syyn itkeä. Rajusti. Koska häpesin, ajattelin olevani oksettava, kiimainen panosika. Mies kielsi epäilyni ja lopulta hänen ystävänsä, joille sana korvia punoittavista viesteistäni oli kiirinyt, sanoivat minun olevan lähes uniikki. Kuulemma antaisivat mitä vain, jos heidän tyttöystävänsä lähestyisivät moisin ehdotuksin.

Luonnollisesti, kun tänään oli tämän vuoden pahin itkuitseinhokohtaukseni, mietin mielessäni, kuinka ällöttävä sittenkin olen kaikkien silmissä. Ruma, lyhyen läntä pallopää kuvittelee olevansa kiihottava sanoessaan tuhmuuksia.

Hyi helvetti. Auttakaa, viekää minut pois täältä, tai ottakaa edes nämä paskaiset lasit silmiltäni. Miksi pilaan mielessäni kaiken kauniin???

Kun mies tuli koristurneestaan kotiin, olin itkenyt jo muutaman tunnin ja kyynelin suolannut siskonmakkarasoppamme, hän huomasi minun olevan pois tolaltani. Kysyttyään, mikä on, ja vastattuani "en tiedä", koin yllättävää empaattisuutta yleensä niin kevyesti asioihin suhtautuvalta mieheltäni. Hän peitti kasvoni suudelmiin, silitti hellästi päätä ja pyysi minua lopettamaan höpöjen puhumisen, paljastettuani oksettavaa itseäni koskevat ajatukset.

"Sun pitäis syödä nyt", hän sanoi. Vastasin, ettei todellakaan, koska tulen vielä lihavammaksi ja oksettavammaksi. "No just jos tollasia ajatuksia on, pitää syödä," ja niin syötiin. Ja niin parani mieli.

Olen hänen oma parhaansa. Niin se sanoi. Vitsi miten parisuhteutunut mä olen.. Ja ihan helkkarin onnellinen nyt taas :)

 

ps. Sain äsken kutsun erään pariskunnan kihlajaisiin, joista uskoin edes toisen olevan niin viisas, ettei enää tökkisi kepillä jäätä.. Sen verran monta kertaa sekin pari on eronnut ja palannut yhteen, haukkunut toisiaan ja haaveillut muista, että luulisi pikku hiljaa tajuavan. Tai sitten he vaan kaikkine meidän muiden mielestä niin omituisine piirteineen ovat luodut toisilleen. Tiedä häntä. Onnea, ilmeisesti..!

Vietimme tänäviikonloppuna syntymäpäiviäni. Täytin hurjan paljon vuosia. Peräti 23. Syntymäpäiväni aamuna mies heräsi normaaliakin aikaisemmin valmistaakseen juhla-aamiaisen. Hän oli piilottanut ovelana poikana ainekset jääkaapin perälle, etten illalla päässyt suunnitelman jäljille.

Yllätys oli melkoinen. Olin otettu ja ylpeä, eikä hymyilystä meinannut tulla loppua saatuani varsinaisen lahjani. Lahjakortti kauneushoitolaan, aromaattiseen selkähierontaan ja kasvohoitoon! Mikä mies! Minulle, hieronnasta ja kaikenlaisesta hoitamisesta kyltymättömästi pitävälle, selkäongelmaiselle hupsulle lahja oli mitä osuvin. Päivän aikana sain lahjuksia ja onnitteluita muiltakin tahoilta, illansuussa kävivät miehen perhe ja isovanhemmat synttärikahveilla ja kukittamassa.

Lauantaina, eilen siis, vietimme sitten kavereiden voimin juhlaani. Sain miehen ystäviltä aivan hirveän, ja samalla niin ihanan suurennoksen pääsiäisreissullamme otetusta kuvasta, jossa mies ja minä olemme niin mökkivaatteissamme ja maalaisina pihagrillin äärellä. Kuva oli kehystetty ja pääsi heti eteisen seinälle toivottamaan tulijat tervetulleiksi. Liikuttava ele ja hauska idea. Juhlat olivat oikein onnistuneet omasta mielestäni. Jatkoimme koko porukan voimin vielä kaupungin yöhönkin, kotiuduimme grillin kautta ja itse juhlakalu kaatui kovin, kovin heikossa hapessa sängyn pohjalle heti kotiinpäästyään.. Hauskaa oli :)

Tänään teimme miehen ja koiran kanssa pitkän kävelylenkin ympäri metsää ja peltoja. Nuuskiessani uuden kotiseutuni tuoksuja ja ihaillessani sen maisemia, tajusin olevani ihan tavattoman onnellinen. Mies näytti suloisimmalta olennolta maan päällä silmälaseissaan ja nuhjuisessa hupparissaan.

Täällä monnisten iloista perhetapahtumaa seuraten, voin vain kiittää yläkertaa tästä kaikesta. Olen onnellinen pieni otus. Rakastunut ja tyytyväinen. Ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. On onni olla minä nyt.

Lenkkipoluilla tuoksuvat kesäyöt. Kaikista aisteista, hajuaisti on muistojen kannalta kohdallani kaikkein voimakkain. Seuraavana listalla on kuuloaisti, mutta kaikkein, kaikkein voimakkaimpia muistoja herättävät tuoksut.

Kesäyö, metsäinen ja raikas, kinttupolkujen tuoksuinen kesäyö herättää minussa vuosi vuoden jälkeen muistot kesistä, jotka kuluivat isosena rippileireillä. Tuolloin koin olevani kokonainen, voimakas ja tärkeä. En uskonut minkään koskaan vahingoittavan minua siinä määrin, kuin myöhemmin tapahtui.

Metsäisen, kävellyn kesäyön tuoksun lisäksi muistoja herättävät välittömästi tiettyjen ruokien tai kukkien tuoksut, kuten sireenipensaiden, jotka tuovat mieleeni lapsuuden kotipihan. Uskomatonta, kuinka se maisema ja tunnelma maalautuukaan mieleen sillä sekunilla, kun sireenit puhkeavat kukkaansa!

Kieloista muistan pikkusiskoni, jolla oli muksuna käytössään äidin vanha kielon tuoksuinen hajuvesi. Huomenna vietän kahvitellen iltapäivää rakkaan siskoni ja veljeni kanssa.

Päätin, ja siis muutan elämääni.