Mies silittää hiuksiani katsoessamme elokuvaa isolta tv-ruudultamme. Valot ovat poissa päältä, muttei pelota. Aiemmin pelkäsin, valojen oli oltava päällä nukkumaanmennessäkin. Samoin telkkari, tai edes radio. Jos mahdollista, niin molemmat.

Tv-ruutu valaisee uuden kotimme olohuonetta ja erotan sen kajossa raidat matossa. Sain tahtoni siinäkin oikeastaan läpi. Mies iski silmänsä räväkämpään, minä kesyyn ja kesy kannettiin kotiin. Tai mies kantoi. Minä kannoin pikkumaton keittiöön, enkä sitäkään vaivatta, vaan mennessäni kiukutellen. Olen joskus kehdannut väittää olevani helppo ja hyvä tyttöystävä.

Enää en tee sitä virhettä.

Olohuoneessamme mies silittää yhä vain hiuksiani. Janosin vuosia läheisyyttä, sitä, että joku pitäisi lähellään vaatimatta enempää. Unelmoin kosketuksesta, joka ei edellyttäisi minulta mitään. Yhtäkkiä olen sylissä, jossa minä olen Se Oikea ja ansaitsen jokaisen silityksen olemalla ihan vain minä. On yhtä turvallinen ja rakastettu olo, kuin pentuna, kun äiti ja isä pitivät sylissä ja silittivät leteistä kihartuneita hiuksiani. Enkä silloinkaan joutunut maksamaan siitä millään.