Tänään en mene töihin. Vietän sapattia fysioterapian takia, jonne nyt peruutusajalla viimein pääsen ihmettelemään, mitä tälle selälle voisi tehdä. Paineen tunne alaselässä on vaan aivan sietämätön. Ihan kuin jotkin osaset olisivat jumissa, sotkeutuneina toisiinsa ja painaisivat hermopintaa minkä kerkeävät. Uaah.

Olen nyt aika systemaattisesti yrittänyt hakea töitä "entiseltä alaltani" viimeiset pari viikkoa. Tosin työhakemuksia olen saanut lähetetyksi vasta muutamia, mutta itseni tuntien joudun olemaan nirso jo hakuvaiheessa. Täysin haasteeton liukuhihnailu tappaa siinä missä helvetillinen kaaoskin. Jälkimmäisestä sentään sairaalla tavalla nautin. Nykyisessä työssäni markkinointiassistenttina kaaos on jokapäiväistä, mutta kun siihen lisätään vielä täysin epäorganisoitu johto ja onneton tutorointi vtj:n puolelta on paketti sellainen sotku, ettei siinä vaan ole mielekästä pyöriä mukana.

Suoraan sanottuna, olen lopen uupunut tekemään työni parhaalla mahdollisella tavalla ja ohjeiden mukaan, kun AINA se kulmahuoneen ovi käy ja sieltä pyyhältää Täydellinen vtj huutamaan. Siinä ei auta sanoa, että ohje tuli tj:lta, koska välitön raivopalaute tuli jo. Teit niin, tai näin, kun heillä ei yhteistä linjaa ole, tulee aina turpaan. Niin monta kertaa olen itkuapidätellen ottanut sen shown vastaan ja kotiinpäästyäni antanut kyynelten tulla. Olen tämän tieni päässä.

Puuh. Vuodatus aiheesta loppukoon tähän. Etsin vain yksinkertaisesti jotain Ihan Muuta :)